Lemmikin muistolle

16 vuotta on pitkä aika ystävyydelle. Kuljimme samaa matkaa lapsuudesta aikuisuuteen välimatkan vaihdellessa välillämme. Viimeiset vuotesi kuljit uskollisesti rinnallani aina valmiina uusiin seikkailuihin - ruokaa ja riehumista unohtamatta. Elämän karkeus iski vasten kasvoja kun tuli aika päästää irti sinusta, kaikkein kalleimmasta. Lähdit rauhassa aivan kuin olisit jo tiennyt aikasi koittaneen. Hiljaisuus on laskeutunut eikä koti tunnu enää niin kodilta kuin kanssasi. Silti muistelen jo nyt hymyillen yhteisiä aikojamme ikävän iskiessä. Muistot jäävät elämään ja ehkä odotat minua siellä jossain kaukana. Kiitos kaikesta Pipu <3 En unohda.

F-kissa 11/2018-6/2020. Olit minun paras ystäväni. Kuuntelit minua kaikessa. Autoit minua toipumaan leikkauksista. Tiesit että sinun lämpösi helpottaa kipujani. Minä paranin kivusta, mutta pian tulit itse kovasti kipeäksi. Kuulin että sinulla on geneettinen sairaus, joka ei koskaan paranisi. Oli minun vuoroni tukea sinua. Tein kaikkeni että sinun elämäsi olisi ollut helpompaa, mutta lopulta oli pakko päästää irti koska olit niin kipeä. Olit elämässäni vain alle 2 vuotta ja jätit suuren aukon minun sydämeen kun lähdit. Olit uniikki kissa, jolla suuri rakastava ja huolehtiva sydän. Yritit olla pitkään vahva ja urhea, mutta minä huomasin silti heti tuskasi. Oltiin sielunkumppaneita. Nyt olet sateenkaarisillalla. Lepää rauhassa rakas F. En unohda sinua ikinä. Joku päivä tapaamme taas rakas F ❤

Ruttu kulta 18.4.2013-17.4.2020 ikävä on tykkäsit ajella autolla töissä ja vapaa ajalla jäin ikävöimään sinun kolmen kaverin kanssa ikävä on en unohda sinua ikinä

Niin vaikeni ääni tassujen, sammui liekki suuren sydämen. Ei jaksanut sydän kultainen, vaan lähdit luokse pilvien valkeiden. Suru on suuri ja lohduton, mut tiedän - sun hyvä olla nyt on.. Nuku siis rauhassa syvää unta, ympärilläs nyt sateenkaaren valtakunta. ❤ Lepää rauhassa Nami ❤ 21.12.2004 - 11.5.2020

Ensimmäinen oma kissa, minun ja puolisoni ensimmäinen yhteinen karvavauva Paavo, oranssi maatiainen, haettiin syksyllä 2012. Muistan sen kuin eilisen: Päivä oli aurinkoinen ja lämmin syyskuun päivä. Olimme käyneet tutustumassa pentuihin niiden synnyinkodissa noin pari viikkoa ennen luovutusta. Vasta sinä päivänä päätimme, kuka lähtee meidän mukaamme: pieni porkkananvärinen karvapallo tepasteli ensimmäisenä rohkeasti luoksemme ja teki reippaasti tuttavuutta. Kissan asetuttua kotiimme taloksi, se ei halunnut nukkua yksin. Aina jos se heräsi yksinäisenä kun olimme toisessa huoneessa, se maukui niin kauan, että se sai seuraksi toisen meistä. ensimmäisenä vuonnaan kanssamme Paavo sai kaveriksi Nellin, tummaraidallisen tyttökisun. Nellin alkutaival oli kivikkoinen kun sitä vaivasivat sitkeästi madot ja niitä seurannut lääkeripuli. Paavo sitkeästi piti huolta pikkusiskosta, vaikka välillä pikkupentu meinasi käydä ison kissan hermoille. Paavosta kasvoi suuri ja vankkarakenteinen poika. Parhaimmillaan se painoi 8,5 kg, mikä sai välillä eläinlääkärinkin raapimaan päätään kun poika piti rauhoittaa esimerkiksi hammaskiven poistoa varten. Paavo oli kuitenkin eläinlääkärireissuja lukuun ottamatta rauhallinen ja lempeä tapaus. Aina nukkui vieressä sohvalla tai sängyssä jalkopäässä. Sisäkissana Paavo sai elää turvallisen ja rakkauden täyteisen elämän, ainakin toivon että siitä tuntui siltä. Välillä tosin emäntää ja isäntää kiukutti kun Paavo pissasi vääriin paikkoihin , yleensä silloin kun oltiin paljon pois kotoa tai kun hiekkaatikossa oli vääränlaista hiekkaa, tai sitä oli liian vähän TAI siellä oli liikaa Nellin tekosia. Useammasta laatikostakaan ei ollut välillä apua, molemmilla kun tuntui olevan sama suosikkiloota. tarinoita tästä hurmurikollista olisi niin monia, hauskoja ja vähemmän huvittavia, mutta ne jääköön muihin muistelukertoihin... Lauantaina 25.4 tavallinen iloinen viikonloppu muuttui meidän perheessä varmasti tähän asti vuoden surullisimmaksi. Paavo oli viime viikkoina laihtunut rajusti ja oli välillä syömätön. Ajattelin sen olevan sitä normaalia keväthömpötystä mitä tällä leikatulla kollilla oli joka vuosi samoihin aikoihin. Se kuitenkin touhusi melko normaalisti ja tuli viereen paijattavaksi.Matojakin mietin, olin ajatellut lähiviikkoina madottaa molemmat kissat. Paavon kävellessä keittiöön perässäni, se yhtäkkiä parkaisi surullisesti ja valahti tajuttomaksi lattialle. Pian se virkosi ja söi hieman kanalientä ja maustamattomia kana paloja syöttämällä lusikasta. Soitimme heti eläinlääkärin päivystykseen ja saimme ohjeet odottaa että lähikaupungin pieneläinpäivystäjä antaa luvan lähteä klinikalle. Illalla klo 20 jälkeen pääsimme vihdoin röntgen kuviin ja siellä selvisi lymfooma, kookas pesäke ruuansulatus elimistössä. Epäiltiin myös että pieniä kasvustoja olisi muuallakin kehossa, sellaisia jotka eivät kuvassa näkyneet. Lääkäri antoi aikaa kortisonilääkityksellä viikoista kuukausiin, mutta koska emme tahtoneet nähdä rakkaan Paavon kärsivän, päätimme päästää pojan samana iltana sateenkaarisillalle, molempien hyvästellessä suukoin ja rapsutuksin. Suuri ikävä jäi, aikaa kulunut vasta kaksi päivää ja tuntuu siltä, että helpottaako tämä suru ikinä. Olen koko ajan kuulevinani tuttua tassujen rapsetta lattioilla ja iltaisin odotan että se hyppäsi jalkojen väliin nukkumaan...mutta ei se enää tule. Onneksi on paikka, jossa käydä muistelemassa pienen hautakummun luona puolisoni vanhempien takapihalla <3 Lepää rauhassa rakas Paavo, meillä ja Nellillä on kaikki hyvin vaikka ikävä ja suru onkin vielä suuri.

PEPI rakas. Toinen joulu ilman kaveriani Pepsua. Ajattelen usein meidän kaikkia touhujamme, kun olit mulla hoidossa. Meillä oli hauskaa ja herkkuja. Ikävä on kova.

Ensitapaamisesta saakka oli päivänselvää,että me kuuluisimme yhteen. Kestimme ilot ja surut yhdessä. Ja vaikka sairaudet varjostivat yhteistä taivaltamme,niin emme antaneet niiden häiritä,vaan otimme ilon irti elämästä. Nyt olet siirtynyt luo omien enkelten,eikä siellä ole kipuja,vaan ihana rauha. Annoit meille palan taivasta ja kaunis kiitos siitä. Säilyt aina sydämissämme. Kaipuu on suunnaton. Kunnes jälleen kohtaamme.

Peppi pieni kultainen ystävä pääsit kivuista mutta meille jäi suru suurtakin suurempi. Kiitos kaikista päivistä jotka olit luonamme. Ikuisesti muistamme sinut ja kaipaamme seuraasi Peppi 27.4.2005-11.7.2019.

Rakas, ihana Köpi <3 Lähdit luotamme kesäisenä päivänä 1.7.2019 nukahtaen syliini omilla kallioillamme. Vietimme yhdessä viimeisen kauniin päivän kesätuulesta nauttien. Olo on tyhjä, vaikeaa on opetella elämään ilman sinua. Ikävä on niin suuri. Kiitos kaikista näistä 13 vuodesta, jotka saimme yhdessä viettää. Tassun jälki säilyy sydämmessä ikuisesti <3

PEPI rakas kaverini! Vuosi on kulunut ikävöidessä ja muistellessa sinua. Toivottavasti olette tavanneet rakkaan Tinon kanssa ja pitäneet hauskaa, siellä missä olettekin! Muistan teitä ikuisesti! Olitte niin parhaita!